Tilastokeskuksen tänään julkaiseman tiedotteen mukaan omakotitalojen hinnat nousivat pääkaupunkiseudulla alkuvuodesta 4 %. Muualla maassa hintojen nousu on ollut 0,6 %.
Oman tulkintamme mukaan kauppoja ei ole ihan hirveään tahtiin tehty ihmisten epävarmuuden takia, eikä toisaalta yleensä kenelläkään ole ns. pakkomyyntiä korkotason alhaisuuden takia. Ei ole ollut siis syytä alkaa myydä taloja erityisen halvalla.
Kun itse ajattelee asunnon myyjänä ja ostajana asiaa, niin parasta olisi, että markkinat olisivat aika stabiilit. Jos ei ennestään ole asuntoa, niin silloin voi toivoa jonkinlaista hintaromahdusta. Yleensähän sitä kuitenkin on jo ennestään asunto, eikä sekään olisi kovin mukavaa, että sen hinta laskisi. Nyt siis on edelleenkin hinnat ylöspäin tehdyissä kaupoissa.
Vaikka taloon laittaakin paljon rahaa, on talo kuitenkin ennen kaikkea KOTI eikä pelkkä sijoitus. Toki kannattaa miettiä millaisen talon ja asuinympäristön sillä rahalla saa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti